Ei, kiukuttelu ei varman lopu koskaan. Se vaan muuttaa muotoaan. Ei tuo mun rinsessa enää maahan heittäydy huutamaan, mutta sellainen esimurrosikä on nostanut päätään. Anteeksi että näin tulin tuntemattomana kirjoittamaan, löysin sun blogiin ihan vahingossa erään bändin nimen googleen kirjoittaneena. Tämä kirjoitus vain laittoi hymyilemään, kun muistelen tytön kiukkukohtauksia pienempänä.
Ouss: Kyllä! Se on totta! Myös minun täydellisesti kasvatettu hellantelttuni kiukuttelee. Noin kerran viikossa enkä kaksi minuuttia. Mutta ette ole ainoita. :P
7 kommenttia:
Helpottavaa tietää, että muillakin! :D
Ah, meilläkin on vielä tuollaista, vaikka tyttöni on jo ekaluokkalainen :D
Eila: No eikös vain?
ira ahokas: Jee, se ei siis lopu...koskaan.
Ei, kiukuttelu ei varman lopu koskaan. Se vaan muuttaa muotoaan. Ei tuo mun rinsessa enää maahan heittäydy huutamaan, mutta sellainen esimurrosikä on nostanut päätään. Anteeksi että näin tulin tuntemattomana kirjoittamaan, löysin sun blogiin ihan vahingossa erään bändin nimen googleen kirjoittaneena. Tämä kirjoitus vain laittoi hymyilemään, kun muistelen tytön kiukkukohtauksia pienempänä.
ira ahokas: No eihän se haittaa että eksyit! :) Onneksi kiukkua on kuitenkin hyviä aikoja vähemmän niin ehkä niille voi hymyillä. :D
Ai ymmärsinkö nyt oikein? Kiukuttelleeko muittenki lapset, eikä vain meikän riiviö-termiitit? :D Minusta tämä on oikein hieno havainto. :DDDD
Ouss: Kyllä! Se on totta! Myös minun täydellisesti kasvatettu hellantelttuni kiukuttelee. Noin kerran viikossa enkä kaksi minuuttia. Mutta ette ole ainoita. :P
Lähetä kommentti